Raikas kesäjuoma

Chocochilin limenadista sain idean raparperijuomalle. Hyvät raparperi ajat alkavat olemaan käsillä ja kesän ensimmäisiä voi leipomisen ohella käyttää vaikka raikkaaseen kesäjuomaan.

Kupliva raparperijuoma
noin litra

1/2 l raparperin paloja
1 dl sokeria
2 mm viini- tai sitruunahappoa
3 dl kiehuvaa vettä

noin 6 dl hiilihapotettua lähdevettä

Mittaa raparperit, sokeri ja happo kulhoon, kaada kiehuva vesi päälle. Sekoita kunnes sokeri sulaa.
Peitä kulho ja anna seistä huoneenlämmössä muutama tunti.
Laita jääkaappiin kylmiämään.

Siivilöi kannuun, muista puristaa raparperin palat mahdollisimman kuiviksi.
Lisää hiilihapotettu lähdevesi, ensin osa ja lisää sitten maun mukaan.

Kokonaisen kannullisen sijaan voi mehun säilyttää tiivisteenä. Tietenkin ilman lisättyä vettä.
Lasillisen juomaa valmistat suhteella 1:2 tai maun mukaan.

Pehmoiset sämpylät

Edellisen postauksen leipäkoneleivän taikinalla onnistuu tavallisesti uunissa paistaen herkulliset sämpylät.

Sämpylöistä tulee joustavan pehmoiset, loistavia esimerkiksi hampurilaisiin.

Vehnäsämpylät
noin 12 kappaletta

3 1/2 dl vettä
3/4 dl rypsiöljyä
2 rkl sokeria

6 g kuivahiivaa

noin 750 g vehnäjauhoja
2 tl suolaa

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi tai sekoita kiehaustetusta ja kylmästä vedestä sopivaksi.
Mittaa vesi öljyn ja sokerin kanssa kulhoon. Lisää hiiva sekä osa jauhoista, noin 200 g, suurinpiirtein 3 desiä.
Vatkaa sekaisin ja jätä lämpöiseen paikkaan 30-45 minuutiksi, hiiva alkaa käydä ja seokseen nousee hieman kuplia.

Lisää loput jauhot kahdessa erässä ja toisessa erässä vielä lisänä suola, vaivaa jauhot huolellisesti sekaan ja sitko hyvin esiin.
Taikinasta tulee melko tiivis mutta se saakin nousta rauhassa kaksinkertaiseksi ja se notkistaa taikinan.

Kun taikina on noussut, ota uudellen käsittelyyn ja vaivaa kiinteäksi, jätä taas nousemaan.
Mikäli aikaa on, vaivaa ja nostata taikina vielä kertaalleen ennen kuin leivot sämpylöiksi, saat paremman sitkon ja valmiit sämpylät ovat joustavampia koostumukseltaan.

Leivo sämpylöiksi, pyörittelyn jälkeen painele halutessasi seesaminsiemenissä, laita nousemaan leivinpaperille.

Lämmitä uuni 200 asteeseen.

Kun sämpylät ovat nousseet kimmoisiksi, paista uunin keskitasolla kullan keltaisiksi, noin 20 minuuttia.
Heti uunista oton jälkeen kuori tuntuu kovalta mutta pehmenee saman tien jäähtyessään.

Jäähdytä ritilällä ja kääri vielä lämpöisinä liinaan, pussita vasta täysin jäähtyneinä.

Koneella leivottu

Jokunen aika sitten hankittu ilmainen leipäkone antoi mahdollisuuden kokeilla kyseistä masiinaa ensimmäistä kertaa. Ilman ohjeita sovelsin netistä löytyneistä resepteistä tälle koneelle sopivia.
Mikään kovin mullistava hökötys tämä ei ole, joten rahaa tähän en suosittelisi tuhlaamaan mutta ilmaistavarana tällä on ihan jännä leipoa.

Erityisen hyvin tällä onnistuu paahtoleipämäisen hötön vehnäleivän teko.

Paahtoleipä leipäkoneella
yksi leipä

1 3/4 dl vettä
2 rkl rypsiöljyä

375 g vehnäjauhoja
2 tl sokeria
3/4 tl suolaa
3 g kuivahiivaa

Mittaa aineet annetussa järjestyksessä koneeseen, säädä aika ja valitse ohjelmaksi medium,  joka on noin neljän tunnin ohjelma. Käynnistä ohjelma.

Anna koneen vaivata taikina, tarkista vartin kuluttua näyttääkö taikina kiinteältä.
Kuivan näköiseen puppuun lisää pari ruokalusikallista vettä tai öljyä ja liian tahmean näköiseen mössöön taas puolisen desiä jauhoja.

Riippuen vähän koneen mallista, se vaivaa ja nostattaa taikinan muutamaan kertaan, paistaa ja lopulta jäähdyttää leipää.

Leivän valmistuttua, kumoa se astiasta ja anna jäähtyä. Kuori vähän kovettuu ensin mutta kun laitat sen jäähtyneenä muovipussiin muutamaksi tunniksi, kuori pehmenee ja se on kuin kaupan paahtoleivät.
Leivän hyvä sitko pitää sen joustavana, eikä se murene. Sopii paahtamiseen, grilli- ja kerrosleipiin.