Hyytelöä liemessä

Raikas jälkiruoka mehuhyytelöstä ja marjoista kanelikastikkeella.

Omenahyytelö
neljälle

1 pussi sitruunahyytelöainesta
4 dl omenatäysmehua

Tyhjennä pussin sisältö kulhoon, kuumenna mehu kiehuvaksi ja kaada kulhoon.
Sekoita kunnes hyytelöaine liukenee.
Huuhtele hyytelön hyydytysastia kylmällä vedellä ja kaada seos sinne.
Laita jääkaappiin hyytymään.

kanelikastike

2 1/2 dl kasvimaitoa- tai kermaa
1/2 tl kanelia
(sokeria)

Sekoita ainekset kattilassa ja kuumenna kiehuvaksi, jäähdytä kylmäksi.

Kun hyytelö on hyytynyt, leikkaa paloiksi tai ota pariisinperunaraudalla palloja ja jaa kippoihin. Lisää mukaan kirpeitä marjoja, esimerkiksi tyrnejä tai herukoita ja kaada lopuksi sekaan kanelikastiketta.

Kesäinen leivos

Mansikkaleivos

pohja

valmismuro- tai lehtitaikinaa

tai

1 dl rypsiöljyä
1 dl kasvimaitoa
1 dl sokeria

noin 4 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
1/2 tl leivinjauhetta

Sekoita nestemäiset sekä sokeri keskenään, lisää jauhot, suola ja leivinjauhe ja sekoita tasaiseksi.
Laita jääkaappiin noin puoleksi tunniksi asettumaan, mikäli taikina tuntuu liian löysältä lisää 1/2 – 1 dl jauhoja.
Lämmitä uuni 200 asteeseen, jaa ja painele taikina öljyttyihin vuokiin, paista 10 minuuttia uunin keskitasolla.
Anna jäähtyä.

Mikäli leivospohjat kohoavat paistuessaan liikaa, koverra sisusta halutun mukaan.

täyte

valmista vaniljakastiketta

tai tee itse

mansikoita

Täytä  pohjat puolilleen vaniljakastikkeella ja lisää päälle sitten halkaistuja mansikoita.

Toisenlainen pitko

Aloitin pitkon teon kuin korvapuustit mutta leikkasin rulla halki ja letitin.

Täytteen pääosassa on auringonkukansiementahnaa.

Täytepitko
yksi pieni pitko

noin 2 1/2 desin pullataikina, esimerkiksi Chocochilin ohjeella

täyte

1 dl auringonkukansiementahnaa
noin 1/2 dl rypsiöljyä
1 rkl sitruunamehua
4 rkl sokeria

Valmista pullataikina ja anna sen nousta hyvin.

Sekoita täytteen aineet keskenään tasaiseksi, lisää tarvittaessa öljyä mikäli se ei tunnun tarpeeksi löysältä levitettäväksi. Maista ja lisää sokeria jos haluat makeampaa.

Kaulitse taikina melko ohueksi suorakulmioksi, levitä täyte tasaisesti ja rullaa tiiviiksi. Leikkaa rulla kahteen osaan, nosta leivinpaperille, leikkaa rullat vielä halki. Asettele vierekkäin.

Letitä aloittaen oikeanpuolimmaisella pötköllä, jonka pujottelet seuraavan yli, sitä seuraavan ali ja viimeisen yli. Jatka näin pujottelemalla aina oikeanpuolimmaista, suorista välillä. Siisti pitkon molemmat päät.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen ja jätä pitko nousemaan liinan alle noin puoleksi tunniksi.

Paista keskitasolla 30-40 minuuttia, tarkista noin vartin kuluttua tummuuko pinta liikaa ja laske tarvittaessa uunin alatasolle paistumaan ja lämpö 175 asteeseen.

Anna jäähtyä ennen leikkaamista.